Kirjoita tarinalle loppu

26.1.2019
Hanna Suutela

Hullun prinssin käsikirjoitus päättyy Martinan heräämiseen. Sen jälkeen esitettäväksi on kirjoitettu ja sävelletty enää loppulaulu. Siihen väliin sijoittuu näytelmän viimeinen kohtaus, jonka jokainen näytelmän mahdollisesti esittävä teatteriryhmä saa ratkaista itse. Se voi jäädä yhden kuvan mittaiseksi tai siitä voi tehdä pitkän, kirjoitetun kohtauksen. Ryhmä voi valita joukostaan kirjurin tai kohtauksen voi kirjoittaa esiintyjien yhdessä tuottamien ja valitsemien ideoiden pohjalta ohjaaja, kuten Disa Kamula Hullun prinssin kantaesityksessä Kangasalla. 

Nuorisoteatterissa nuorten osallistuminen esityksen tekemiseen, ja sitä kautta tekstin omistaminen on korostetun tärkeää. Musikaali on lajina usein korostetun toistava. Tätä ristiriitaa olemme Maija Koskenalustan kanssa pyrkineet Hullussa prinssissä hälventämään. Hullun prinssin esitysdramaturgia poikkeaa ja tulee aina poikkeamaan käsikirjoituksesta tietoisesti. Käsikirjoitus ehdottaa esimerkiksi alkukohtauksen videon tapahtuvan museossa. Se ehdottaa videolla esiintyvän menneisyyden hahmoja, joista Martina alkaa nähdä unta. Kantaesityksessä Disa Kamulan ohjaamalla videolla laulaa kirjuri Finne ja laulu on kuvattu Kangasalan lepokodissa, kirjailija Jalmari Finnen huoneessa. 

Kuvat: Johanna Jeronen

Osittain juuri esitysdramaturgian ansiosta Hullu prinssi on Kangasalla otettu vastaan vahvasti paikallisena teoksena. Tarkkaan ottaen tarinan tapahtumapaikka on vain Martinan uni. Juhana Herttua ja Katariina Jagellonica vihittiin Vilnassa lokakuussa 1562 ja hääjuhlaa Turussa vietettiin samana jouluna. Unen logiikka yhdistelee linnoja ja päiväyksiä kuten haluaa. Kangasalaan viitataan usein ja sinne historiassa todella päätyivät Kaarina Hannuntytär ja Klas Antinpoika Vestgöte. Musikaalin tapahtumapaikka Kangasala ei kuitenkaan ole, vaikka tarinan on jo joku jonkinlaisena paikkakunnan syntylegendanakin kokenut.

Kantaesityksessä nähdyt esitykseen liittyvät dramaturgiset ratkaisut eivät jatka matkaansa sellaisenaan teoksen mukana. Nukketeatteri on vain yksi mahdollisuus, seuraava ohjaus saattaa hyödyntää varjoteatteria, videota tai heijasteita – mitä tahansa kertomisen tapaa teatterin laajasta valikoimasta. Kohtaukset voi esittää kaikki myös näyttämöllä valmiiksi olevien esiintyjien kanssa mikäli esimerkiksi lavastus sen korkeuseroilla mahdollistaa. Hullun prinssin unennäkijä Martina on näyttämöllä koko ajan. Tämänkin takia on hyvä, että kantaesityksessä löydettiin ratkaisu, joka mahdollistaa hengähdyksen sivussa ramppivalojen paahteesta.

Samalla tavalla kuin musiikissa voi olla erilaisia fraseerauksia tai improvisaatiota, Hullun prinssin käsikirjoituksessa ei ole sanatarkkuuden vaatimusta. Vanhaa suomea esittävä lausejärjestys tai runomitta saattavat olla haastavia esittää, mutta virheitä ei tarvitse pelätä. Jos ei lauseesta selviä, syy on käsikirjoittajan tarkoituksellisen kohotteisessa kielessä. Kohtaussiirtymiin ja tapahtumiin saa jatkossakin lisätä apurepliikkejä tai kuiskauksia kun tarkistuttaa ne käsikirjoittajalla ennen ensi-iltaa. Kantaesityksen rap battle sisältää Juhana Herttuan räpin, joka kantaesityksessä on roolin esittäjän Jere Paavilaisen lyriikkaa. Seuraavassa tulkinnassa ohjaus käyttää tässäkin joko käsikirjoittajan tekstiä tai uusi esittäjä luo räpäten uuden summauksen tapahtumista.

Tällä tavalla tehdään näkyväksi teoksen ja ohjauksen välistä eroa, kysymystä tekstistä ja sen näyttämöllistämisestä. Hullua prinssiä ei enää koskaan missään nähdä aivan samanlaisena kuin kantaesityksessä Kangasalla. Siihen saa tarttua uusi työryhmä, uusi esiintyjäporukka ja uusi paikkakunta ratkoen sudokun omalla tavallaan.

Katsomossa kuiskattua ja käytävillä kuultua

24.1.2019
Ismo Tahvanainen

Hullu Prinssi – musikaalin menestystarina on esitysten osalta ehtinyt jo loppupuolelle. Kuusi esitystä on takana ja tämän päivän loppuunmyydyn näytöksen myötä esityksiä on yhteensä yhdeksän. Tähän voidaan lisätä opiskelijanäytöksinä toimineet kenraalit. Tulevana lauantaina kumarramme viimeisen kerran loppuunmyydylle yleisölle tämän porjektin tiimoilta. Aika Hanna Suutelan musikaalin esittelystä lukion auditoriossa elokuussa 2018 tähän päivään on kulunut nopeasti ja paljon on tapahtunut.

Nyt kun toinen toistaan upeammat esitykset raikuvat täysille katsomoille ja tietynlainen loppu lähenee on olo jo melkein haikea. Käytin tarkoituksella sanaa tietynlainen – sillä jo nyt on selvää, että Hullu Prinssi -musikaali jää elämään esitysten jälkeen. Se jää elämään projektissa mukana olevien sieluun ja sydämiin iäksi. Se jää elämään hetkeksi joidenkin esiintyjien kolottaviin mustelmiin ja noidannuoliin. Se jää elämään whatsapp- viestiketjuihin, valokuviin, videoihin, lakritseihin, käsiohjelmaan, leivokseen ja moneen muuhun. Tämä ei jää tähän…

Olen seurannut ensi-iltaa lukuun ottamatta musikaalia ”piippuhyllyltä” eli takimmaisen rivin kulmasta ja kuunnellut sekä katsellut yleisön reaktioita. Olen myös ennen esitystä keskustellut jo toista tai kolmatta kertaa musikaalia katsomaan tulleiden kommentteja. Olen väliajalla lakumyynnin lomassa yhtynyt niin lukuisten musikaalin ystävien ylistykseen nuorten ammatillisesta tasosta, innosta ja onnistumisen ilosta, joka välittyy taaimmaiseen peränurkkaan asti. Olen saanut ottaa kiitoksia vastaan esiintyjien ja tekijöiden puolesta aina musikaalin loputtua. Useasti kommentoija on myöntänyt ilon ja hyvän olon, jonka musikaalimme on tuottanut, monesti on pyyhitty myös silmäkulmaa. Hullu Prinssi on herättänyt tunteita, se on herättänyt ajatuksia.

On päivänselvää, että Hanna Suutelan käsikirjoitus ja laululyriikat ovat loistavia. Niissä on niin paljon sisältöä, kerroksia, sanomaa, historiaa ja huumoria, että kertakatsomalla on vaikea kaikkea ymmärtää. Siksi minäkin odotan joka esitystä uudella innolla – mitä vielä oivallan, vai oivallanko? Ja kuinka taitavasti Maija Koskenalustan sävellykset ja sovitukset kuljettavatkaan tarinaa eteenpäin ja ovat itsessäänkin häikäiseviä taidonnäytteitä. Ei ole yksi tai kaksi aamua, kun herätessä on pajupuu tai nemonisi soinut päässä kilpaa herätyskellon kanssa.

Edellä mainittujen lisäksi ihmisten huulilla on katsomossa ja käytävillä ollut musikaalimme tanssilliset osuudet ja joukkokohtauksista välittyvä voima. Moona Lehtolan nuorilla harteilla on ollut kantaa valtaosin vastuu siitä, että myös liikkeen avulla musikaalin sanoma välittyy katsojalle ja siinä hän on toden totta onnistunut. Kaisu Koittola on täydentänyt koreografian osuutta kymppikohtauksen vaikuttavalla koreografialla.

Kehuja olisi helppo jatkaa myös muille avaintekijöille, ammattilaisille.  Niitä on sadellut lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa runsaasti ja ilmeisesti aiheesta. Olemme onnistuneet! Meistä on löytynyt sitä sydämellä ja nöyryydellä tekemistä, josta aikaisemmassa blogissani kirjoitin. Syvin sykähdys sisälläni on tullut opiskelijoistamme, jotka ovat sitoutuneet, osaavat, kasvavat ja nauttivat tästä kaikesta. Meistä on tullut tiimi, Hullu Prinssi -perhe.

Kuvat: Johanna Jeronen

 

ALIVE AND KICKING!

22.1.2019
Hanna Suutela

Rosenkranz ja Guildenstern ovat kaksi sivuhenkilöä William Shakespearen näytelmässä Hamlet, Tanskan prinssi (1602). He ovat Hamletin lapsuudenystäviä, jotka juonen edetessä lähetetään Tanskasta Englantiin sanansaattajiksi. Matkalla heille käy huonosti.

Kuvat: Johanna Jeronen

Tom Stoppard kirjoitti heistä oman näytelmänsä Rosenkranz ja Guildenstern ovat kuolleet vuonna 1990. Stoppardin näytelmä kertoo Hamletin tavallaan nurinpäin. Hamletin tapahtumat vyöryvät samaan tahtiin kuin näytelmässä aina, mutta perspektiivi on Rosenkranzin ja Guildensternin, jotka ehtivät kulisseissa eli sivuhuoneissa filosofoida muun muassa elämän tarkoituksesta, onnesta ja kärsimyksestä hieman Samuel Beckettin Huomenna hän tulee- näytelmän sankareiden tapaan.

Tutkijat ovat selvittäneet, että Shakespearen aikana Tanskan hovin yleisimmät sukunimet olivat Rosenkranz ja Guildenstern. Kun Hulluun prinssiin tarvittiin hovimiehet Magnus Vaasan tovereiksi, nimet lainautuivat luontevasti tästä assosiaatiosta. Viittaus Stoppardin näytelmään taas tiivistyi yhdeksi lyhyeksi keskusteluksi: ” Onko meillä vaihtoehtoja? – On meillä vaihtoehtoja. Lähdetään tai itketään ja lähdetään”.

Stoppardin näytelmä pohtii, onko elämässä sivuhenkilöitä. Lukiomusikaalissa ei ainakaan ole. Draama täytyy kehystää ja näkökulma sillä täytyy olla. Näkökulman valokeilaan eivät mahdu kaikki kerralla laulamaan, mutta teatteriesitys on niin monikanavainen katsottava, että jokaisen paikka ja rooli on tärkeä. Lukiomusikaalissa tämä konkretisoituu kahdellakin tavalla. Ensinnäkin, itse musikaalin tekeminen on jokaisella vähän eri tavalla elämän keskiössä tai sivussa, vaikka se esityskaudella mielen täyttääkin. Niin saa ja pitää olla. Toiseksi, paikkauksia ja muita pikatuunauksia tarvittaessa esittäjät huomaavat, miten kullanarvoisia ovat harjoituksia seuranneet ja muitakin rooleja oppineet pienten roolien esiintyjät tai tarkka, hyvät muistiinpanot ja näyttämöohjeet kirjannut kuiskaaja.

Lukiomusikaalit tulee Vaskivuoren musiikkilukion musiikinopettajaa Matti Suomelaa lainaten kirjoittaa mieluusti niin, että niissä on 6-12 pääroolia. Tällä tavalla esityksen paine ei ole yksillä harteilla, koko ryhmä sitoutuu esityksen onnistumiseen, paikkaamiset ovat tarvittaessa mahdollisia ja kaikki oppivat enemmän. Näyttämölle noustaan ilosta ilta toisensa jälkeen. Rosenkranz ja Guildenstern saavat jälleen olla ALIVE AND KICKING!

Lippuja saa ostettua Kangasala-talon lipunmyynnistä tai lippu.fi-verkkokaupasta.

Mitä yhteistä on renessanssihovilla ja Kodin kakkosella?

16.1.2019

Taiteen tohtori, pukusuunnittelija Joanna Weckman on vähän historiafriikki. Tuttua osaamista on niin keskiaikainen neulakinnastekniikka kuin suurten keskiaikatapahtumien vaatima ompelutyö. Hulluun prinssiin Joanna houkuteltiin jo keväällä koeäänitetyllä humoristisella laululla, jossa pohditaan pukeutumisen, sukupuolen ja ajan suhteita. – Pukusuunnittelija jää liian usein huomaamattomaksi ammattiteatterinkin kritiikeissä. Meidän kaikkien arjessa vaatteet kantavat merkityksiä. Korostetusti näin on näyttämöllä, jossa puvustus voi luoda suurenkin osan roolihahmosta.

Hullun prinssin kunnianhimoinen puvustus luotiin käsityökurssilla, johon osallistui sen suorittavien lukiolaisten lisäksi useita asiasta kiinnostuneita äitejä ja ystäviä. Kaikki suoran sauman tikkaajat olivatkin tarpeen kun puvustettiin yli 60 hengen esiintyjäporukka luomaan mielikuvaa renessanssihovista. Yhdellä tapaamiskerralla tehtiin hattuja ja päähineitä, toisella hameita ja niiden alusrakenteita, kolmannella korsetteja ja irtohihoja, neljännellä hovimiesten takkeja. Työ jatkui monessa kodissa tapaamisten välillä ja onpa myllynkivikauluksia ommeltu bussimatkoillakin.

Kuva: Johanna Jeronen

Orkesterin puvusti Kangasalan Pikkuteatterin Heidi Jaakkola suunnittelijan kanssa neuvotellen. Esiintyjien puvustuksen Joanna suunnitteli niin, että lähes kaikki vaatekappaleet tehtiin miettimättä tarkemmin etukäteen, kuka vaatetta kantaisi. Tietyt värikoodit henkilöille luotiin, koska lukiolaiset helposti näyttävät keskenään samalta näyttämöllä. Tarkkaan oli katsottava myös mustan ja valkoisen käyttäminen etteivät esimerkiksi tanssijoiden jalat mustien trikoiden takia kokonaan katoaisi salin taustaväreihin.

Ensimmäisessä ideapalaverissa Joanna esitteli ideakuvakokoelman, jossa yhdistyivät supermuodin catwalk-asenne, historiallinen renessanssi ja nuorille tutut television ja elokuvan esikuvat. Niiden avulla toteutukseen rakentui vapautta, jossa kuitenkin on ollut omat esteettiset rajansa. – Tällaiset palasista tehdyt asut ovat kuin maalauksen värejä, joiden lopulliset yhdistelmät luon näyttämöllä.

Puvustuksen budjetti oli olematon. Mistä materiaalit sitten saatiin ja paljonko niitä tarvittiin? – Yhteen hameeseen mitattiin noin neljä metriä kangasta eli vähintään yhden pussilakanan verran. Hameiden alla olevissa pönkissä käytettiin kaikki tekstiilien leikkausjäte kuten 1500-luvullakin. Suurimmat kustannukset tulivat hallaharsosta ja muovisista nippusiteistä, joilla korsetit luutettiin. Muuten näyttämöllä nähdään lähinnä lahjoituksena saatuja verhoja, pöytäliinoja, lakanoita ja tyynynpäällisiä.

Kuva: Samu Toivonen

Pikkuteatteri lainasi ystävällisesti sekä oman puvustajansa Heidin osaamista että miesten takkeja. Puvustusryhmän paikallisena vetäjänä ja Joannan assistenttina toimi Kangasalan lukion entinen opiskelija Lotta Silván. Kangasmateriaali kerättiin kodeista ja työpaikkojen kierrätyshyllyiltä. Kirpputoreista kannattaa mainita tamperelainen Kodin kakkonen, josta löytyi yllättäen yhdeksän judopuvun sarja. Siitä maksettiin 25 euroa vaikka vain takkien ajateltiin tulevan tarpeeseen hovimiesten vaatetuksessa. Lopulta judopuvut pelastivat räppikohtauksen koreografian, jossa tanssijoille olikin äkkiä pakko saada housut liikeratojen mahdollistamiseksi.

– Juuri näin konkretisoitui vaatteisiin liittyvä pointti. Joka ajan vaatteet mahdollistavat erilaisia asentoja ja liikkeitä. Hullu prinssi osoittaa myös sen, miten se asia vaikuttaa jopa yhteiskunnallisiin rooleihin.

Huomautus: Hullu prinssi produktion korsettien luuttamisessa ei siis vahingoitettu valaita.

Lippuja saa ostettua Kangasala-talon lipunmyynnistä tai lippu.fi-verkkokaupasta.

Jagellon siskokset

15.1.2019

Me olemme Jagellon siskokset eli Anna Jagellonica (Hanna Kainisto), Katariina Jagellonica (Saana Hellsten), Isabella Jagellonica (Elli Nieminen) ja Sofia Jagellonica (Anni Tervakangas).

Kuva: Johanna Jeronen

Sisaruksia on ollut todella mukavaa ja mielenkiintoista esittää. Tuntuu, että välillä sisaruksellinen kilpailu ja kinastelu on tarttunut meihinkin itseemmekin ja mitä pidemmälle harjoituksia ollaan menty, sitä enemmän olemme lähentyneet ja se myös näkyy lavalla.

Jännittävintä rooleissamme on ollut se, että meidän on pitänyt opetella kävelemään, elehtimään ja käytännössä olemaan samanlaisia, ennen kuin kukin sisar alkaa muuttumaan oman tyylinsä mukaiseksi. Suurin käännekohta erilaistumisessa onkin varmasti Jagellojen yhteinen kappale, jossa siskojen erilainen tyyli alkaa hieman näkymään.

Toivomme että jokaiseen yleisössä olevaan ihmiseen välttyisi sisarusten välinen yhteys ja kuitenkin se, miten jokainen sisko on omalla tavallaan uniikki. Toivottavasti näemme Kangasala-talossa!

Kuva: Samu Toivonen
Lippuja saa ostettua Kangasala-talon lipunmyynnistä tai lippu.fi-verkkokaupasta.