Blogi

Koreografin ja tanssijan näkökulma

16.11.2018
Moona Lehtola

moona-blogiTällä viikolla on musikaalin koreografin ja tanssiryhmän aika esittäytyä. Minä olen Moona Lehtola, ja vastaan siis musikaalissa lavalla tapahtuvasta liikkeestä. Kaikki musikaalin kolme peruselementtiä, musiikki, tanssi sekä näytteleminen, ovat aina olleet osa elämääni, ja tällä hetkellä opiskelenkin näiden yhdistelmästä itselleni ammattia Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkiteatterin suuntautumispolulla. Siispä, kun Maija Koskenalusta soitti minulle yhtenä alkukevään päivänä reilu puoli vuotta taaksepäin, ja kysyi josko olisin kiinnostunut lähtemään tekemään koreografioita Kangasalan lukion tulevaan musikaaliin, innostuin asiasta oitis. Maija on toiminut suurena innoittajana omalla matkallani musiikin maailmassa, joten tuntui hyvältä, että hän, oma esikuvani, luotti osaamiseeni tässä produktiossa. Lisäksi intooni saattoi vaikuttaa myös tilaisuus päästä nostalgisoimaan omia parin vuoden takaisia lukioaikojani, sillä niistä vuosista jäi käteen kultaisia muistoja ja kokemuksia musikaalienkin tekemisestä. Onkin ollut mahtavaa päästä osaksi uuden musikaalin luomisprosessia, tällä kertaa tosin lavan ulkopuolelta erilaisessa roolissa kuin aiemmin.

On ainutlaatuinen tilaisuus ja huippu juttu päästä kuvittamaan täysin uutta tarinaa ja sille sävellettyä musiikkia. Lukiolaiset ovat täysillä mukana tässä. On ollut ihanaa huomata jo nyt, kuinka oppilaista, jotka eivät välttämättä ole ikinä tanssineet, kuoriutuu alun epävarmuuden jälkeen rohkeita esiintyjiä, jotka toteuttavat rohkeasti ideoitani. Tämä, sekä esiintyjien suuri määrä lavalla, ovat tietysti tuoneet myös omat haasteensa työhöni; Miten luoda toimiva kokonaisuus monelle kymmenelle nuorelle lavalla ilman, että se näyttää lähinnä epätoivoiselta kuvioiden sekamelskalta? Olen kuitenkin ollut yllättynyt esiintyjien nopeudesta saada kiinni varmaankin osittain oudoiltakin kuulostavista visioistani. Varsinaisista tanssijoista muodostuvaan osaavaan ja oma-aloitteiseen tanssiryhmään on ollut helppo luottaa silloinkin, kun en ole itse päässyt paikalle ohjaamaan. Itselleni pienen haasteen on myös tuottanut ensikertalaisuuteni musikaalin koreografin saappaissa, mutta samalla on ollut ihanaa huomata, kuinka ideoihini ja näkemyksiini luotetaan.

Tällä hetkellä olen tosi innoissani tulevasta ja siitä, että koreografioiden luomisprossesin jälkeen pääsen hiomaan kokonaisuuksia esiintyjien kanssa kuntoon. Miksi tämä on ollut jo nyt niin kovin antoisaa? On ollut inspiroivaa ja opettavaista päästä seuraamaan taitavien ammatti-ihmisten musiikillista ja näyttämöllistä ohjausta ja olla itsekin luomassa uutta! Meillä on käsissämme nerokas tarina sekä siihen sävelletty mielettömän monipuolinen musiikki. Lisäksi koko lava ja vähän enemmänkin on täynnä energisia, taitavia ja osaavia nuoria, joista jokainen omalla panoksellaan tuovat osansa tähän produktioon. Tulethan tammikuussa katsomaan, mitä täällä ollaan saatu aikaan? Tästä tulee nimittäin aika siistiä!

tanssi
© Samu Toivonen

Rebecca Vuorinen

Ja miksi sitten halusin ruveta kokoamaan tarinaa Hullusta prinssistä? Kaverini puhui sitä eräs päivä, että tarvitsisi kaverin tanssimaan. Aloin siinä sitten selittämään jotain ei niin kirjavasta tanssitaustastani ja jotenkin Nelli sai minut juttelemaan asiasta musiikinopettaja Maijalle. Maija hetken aikaa siinä minua katseli ja yht’äkkiä pomppasin pystyyn kitaransa kanssa ja sai ylipuhuttua minut. Oikeastaan tanssijaksi lähteminen oli hyvä päätös. Se antaa mukavaa tasapainoa muuten lukioelämälle ja siinä pääsee tutustumaan myös paljon paremmin mm. kakkosvuotilaisiin sekä abeihin.

Silloin, kun Moona esitteli meille ensimmäisiä tansseja, oli upeaa kuinka ihmiset todella keskittyivät. Homma otettiin vakavasti eikä ketään tuomittu taitojensa osalta. Vaikka emme olekaan tanssineet yhdessä sinänsä kauaa niin yhteistyö toimii hyvin. Kerromme toisillemme parannusehdotuksia emmekä vedä hernettä nenään vaikka ei joku pääsisikään treeneihin jonkun koulujutun takia. Työtä ollaan tehty ja saa tehdä vielä samanverran lisää. Se, että tanssin saa oikeasti menemään sulavan sujuvasti vaatii se paljon. Jo sillä, että ojennat vasemman käden oikean sijaan on iso merkitys. Tai sillä, että teet liikkeet samoilla laskuilla kuin muut. Upeeta on myös ollut nähdä kuinka Moona, että Kaisu (toinen koreojen tekijä) ovat valmiita joustamaan meidän takia. Jos joku liike ei vain onnistu niin koitetaan keksiä jotain muuta tilalle. Tanssijat nähdään 1,3,5,9,10 sekä luultavasti viimeisessä kohtauksessa. Viime viikolla saimme jälleen uuden tanssin työn alle hiottavaksi ja yhdessä tehtiin siitä aikas hyvä. Kyseessä oli varsin erilainen tanssi kuin edellinen. Tässä liikkeet olivat pehmeitä ja sulavia, kun taas edellisessä oli saatava kroppaan tiettyä jämäkkyyttä millä saatiin tuotua näyttävyyttä. Jokaiseen tanssiin on siis saatava se tietty oma mielentila. Uskon, että se tekee myös koko esityksestä meidän osaltamme hankalaa. Aloittaessamme toista tanssia on unohdettava koko edellisen tanssin vaatimukset ja luotava vähän niinkun kokonaan uusi paketti.

Musikaalin ensi-ilta lähestyy mikä tarkoittaa keskittymistä ja treenaamista niin koko porukalla kun erikseenkin. Kutsuisin tätä ”ainutlaatuiseksi tilaisuudeksi” meille kaikille. Tämä on varmasti sellainen projekti mitä miettii vielä lukion jälkeenkin.

Siitä kuinka se haarukka sitten saapui Suomeen minulla ei ole mitään tietoa, mutta uskon että sekin selviää ajan kanssa.

Kannattaa siis ehdottomasti tulla katsomaan tammikuussa musikaalia sekä ottamaan selvää oliko se prinssi oikeasti hullu!

Hullu orkesteri

Hullun prinssin hullu orkesteri vuotaa ajatuksiaan tällä viikolla blogin välityksellä tajuntaanne.

9.11.2018

Minä (Panu Ukkonen, bändin toinen ohjaaja) ja Ossi Klapuri (kitara yms. muut kielisoittimet) aiomme nyt avata teille hieman sitä taikaa, mitä bänditreeneissä tapahtuu ja tulee tapahtumaan. Toteutamme tämän vuodatuksen haastattelun muodossa.

Panu: Hullun prinssin musiikki on varsin monimuotoista. Ossi, kerrotko yleisölle mitä kaikkia eri musiikkigenrejä musikaalimme kappaleet sisältävät?

Ossi: No siis löytyy sambafunkkia, löytyy kansanmusiikkia, jigejä. Kansanmusiikkio tuo mukavasti erilaisuutta soivaan valikoimaan. Juho Lahdelma (Magnus) huutelee taustalta, että vain ääriosaston Doom Metal puuttuu valikoimasta.

Panu: Lisään tähän vielä itse, että valikoimasta löytyy myös modernia hihop-beatia, eli biittiä, sekä rokkia ja myös aimo annos sankariheviä.

Ossi: Sitten löytyy myös valssia!

Siirtykäämme seuraavaan kysymykseen. Ossi kysyy minulta, että olenko stressaantunut?

Vastaus on kyllä. Mutta näin isossa projektissa se on normaalia ja pitää mielen fokusoituneena.

Kysely jatkuu:

Ossi: Kuuluuko ananas pizzaan?

Panu: Ei.

Ossi: Pidätkö musikaalibiiseistä?

Panu: Pidän!

Ossi ja Liisi (Barbara) kysyvät yhdessä: Mikä on sinun panoksesi tähän produktioon?

Panu: Olen bändiohjaajana ja osittain sovittamassa Maija Koskenalustan (musiikki, bändin ohjaus) mainioita musiikillisia visioita. Myöhemmin tulen myös olemaan osana äänentoistotiimiä livetilanteessa. Eli lyhyesti, tuon oman panokseni musiikin elävöittämiseen!

Panu: Ovatko kappaleet haasteellisia? Minkälainen tunnelma bänditreeneissä on mielestäsi?

Ossi: Tunnelma on mahtavan rento, mutta ei liian. Virheitä saa tehdä, meillä on loistava bändi ja letkeä meininki. Biisit ovat jollain tasolla haastavia. Sambaa esim. en ole ennen soittanut, enkä mandoliinia. Meillä on niin hyvä bändi, että mikään ei ole mahdotonta.

Tässä vaiheessa Lukis Honkiniitty, alias Lukas Honkaniemi (trumpetti) liittyy keskusteluun.

Panu: Lukas, miltä nyt tuntuu?

Lukas: Hyvältä.

Tähän loppuu tämän kertainen blogitekstimme. Vain kymmenen viikkoa ensi-iltaan!

7-11-2018
Hyvää marraskuun alkua, toivottavat Panu, Liisi, Ossi ja Lukas.

Ohjaajan näkökulma

Mitä yhteistä on Haarukalla ja Hullulla Prinssillä?

31.10.2018
Disa Kamula

Olen Hullun Prinssin ohjaaja ja kantaesityksen esitysdramaturgi FM Disa Kamula. Olen teatteriohjaaja–dramaturgi sekä tutkiva pedagogi ja tuore kulttuuriyrittäjä. Olen toiminut pitkään Tampereella erilaisissa pienissä ja suurissa teattereissa ja teatteriryhmissä ja avasin juuri Tampereen Kalevaan uuden lähikulttuuritilan.

Teatterissa taidemuotona minua kiinnostavat erityisesti sen yhteisöllisyys, tarinankerronnan ja leikin mahdollisuudet sekä kaikenlaiset taiteen hyvinvointivaikutukset. Teatteri on monien eri taiteenalojen ”sulatusuuni”, jossa tarvitaan hyvin erilaisten ihmisten yhteistyötä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Ohjaajan tärkein tehtävä on koota kaikki erilaiset tekijät yhteen ja varmistaa, että jokainen osa-alue on tekemässä samaa esitystä ja puhaltaa yhteen hiileen. Hullun Prinssin työryhmän ensimmäisessä tapaamisessa oli päiväkirjamerkintöjeni mukaan läsnä 68 nuorta ja työryhmän koko on vielä tuon tapaamisen jälkeen kasvanut. Kyseessä on siis melkoinen spektaakkeli, jossa todella monet Kangasalan lukiossa opiskelevat nuoret pääsevät näyttämään osaamistaan! Ja sitä heillä totisesti riittää!

harjoitukset-1.jpg
© Samu Toivonen

Harjoitukset etenevät jo vauhdilla Kangasala-talossa sekä Kangasalan Lukiolla ja tällaisen joukon liikutteluun tarvitaankin melkoinen määrä harjoituksia, ennen kuin yleisö pääsee nauttimaan työmme tuloksista tammikuun kantaesityksessä.

Pitkäjänteinen työ nuorten taideharrastuksen tukemisessa ei useinkaan pääse uutisotsikoihin, sillä taidekasvatustyön hedelmät kypsyvät hitaasti. Niillä on kuitenkin pysyviä vaikutuksia nuorten tulevaisuuteen. Haluankin nostaa esiin Maija Koskenalustan pitkäjänteisen työn Kangasalan Lukion musiikinopettajana, mikä on hänen musiikillisten ansioidensa lisäksi suurin syy siihen, että tämä teos on mahdollista toteuttaa juuri Kangasalla. Maijan musikaalisuus ja aito välittäminen nuorista ja heidän tulevaisuudestaan on todella inspiroivaa ja koskettavaa. Toivon, että tällainen nuoria voimauttava pedagogiikka saa tilaa myös tulevaisuudessa ja että lukiomusikaalien toteuttaminen leviää laajalti toimintatapana myös muihin Suomen lukioihin!

On upeaa nähdä, kuinka koko Kangasalan lukio ja yhteistyökumppanit ovat lähteneet yhdessä mukaan Hullun Prinssin tuotantoon! Olen ensimmäistä kertaa ohjaamassa Kangasalla ja olen erittäin vaikuttunut tukijoiden, työryhmän, lukion ja musikaalin apuna toimivien talkoolaisten upeasta yhteishengestä. Tämä henki on nyt kantanut tuotannon myös uuteen tilaan Kangasala-taloon, jossa puitteet musikaalin toteuttamiseen ovat ainutlaatuiset! Hullun Prinssin tarina on erittäin kiinnostava, ja historiallinen fantasiamusikaali kutsuu niin työryhmän kuin yleisönkin mukaan melkoiseen seikkailuun, jonka aikana selviää myös se, mitä yhteistä on Haarukalla ja Hullulla Prinssillä…

Oivallinen dramaturginen ratkaisu käsikirjoittaja Hanna Suutelalta on se, että nuoret saavat itse ratkaista teoksen lopun. Odotan tulevia keskusteluja työryhmän nuorten kanssa erittäin suurella mielenkiinnolla. Jos siis myös sinä, arvoisa lukija olet sen verran utelias, että haluat tietää Hullun Prinssin loppuratkaisun, varaa lippusi pian, jotta tiedät, mihin ratkaisuun me Kangasalan tulevaisuuden toivojen kanssa päädymme!

Ohjaaja FM Disa Kamula
Lisätietoa: www.disakamula.com

[ liput ]

Se oikea hullu prinssi

Se oikea hullu prinssi: Vaasa-suvun herttua Magnus

19.10.2018
Hanna Suutela

Herttua Magnus Vaasa (1542-1595) on pitkään ollut historian unohdettuja hahmoja Suomessa. Kolme kuningas Kustaa Vaasan pojista muistetaan, koska heistä kaikista tuli vuorollaan Ruotsi-Suomen kuninkaita: Erik XIV, Juhana III ja Kaarle IX. Neljäs pojista väistyi varhain julkisesta elämästä, sillä hänen mielenterveytensä horjui eikä hänen lopulta katsottu pystyvän hallinnoimaan edes omaa herttuakuntaansa. Magnus Vaasa eli elämänsä Vadstenan linnassa mukavissa oloissa, mutta pitkälti omissa mietteissään. Hänet on haudattu Vadstenan luostarikirkkoon.

Lahjakas, musikaalinen ja sivistynyt, mutta äkkiä julkisuudesta kadonnut nuori prinssi on ollut mielikuvitusta ruokkiva arvoitus. Magnus Vaasaan on liittynyt tarinoita ja legendoja, joista osa on sitkeästi kulkeutunut sukupolvelta toiselle. Vadstenan vuosilta tiedetään, että eräänä päivänä koko linnanväki kauhistui prinssin käveltyä suoraan ulos ikkunasta. Hänen tiedetään selittäneen, että merenneito kutsui häntä saleihinsa valkeine käsivarsineen ja huumaavasti laulaen. Linnanmuureilla vahdissa olleet sotilaat onkivat prinssin vallihaudasta ja tapauksen jälkeen hänen seuraansa liittyi pysyvästi henkivartija.

Merenneidot olivat 1500-luvulla elävä osa kansanperinteen kuvastoa. Andersenin Pieni merenneito on myöhäinen kaiku siitä merenväkeä koskeneesta tarustosta, jota kansat Itämeren rannoilla rakastivat. Ruotsin rannikolla sijaitsevissa Vaasojen kaupungeissa ja linnoissa aiheeseen törmää toistuvasti myös taiteessa. On mahdotonta sanoa, kuinka voimallisesti Magnuksen aikalaiset 1500-luvulla uskoivat siihen mahdollisuuteen, että merenneitoja todella oli olemassa, mutta maailma oli vielä pitkälti tutkimaton ja outoja ilmiöitä täynnä.

On olemassa Magnus Vaasan tarinasta inspiroitunut ruotsalainen ooppera 1800-luvulta. Siinä Magnus Vaasan hourailua selittää paikallisten kalastajien juoni, jossa yksi kylän tyttäristä puetaan merenneidoksi prinssin harhauttamiseksi. Ooppera ei ole juurikaan saanut esityksiä, mutta se kertoo, että muutkin ovat pohtineet tarinan muuttamista musiikkiteatterin muotoon.

Tuntematon, julkisuudesta kadonnut nuori prinssi on sellaisenaan romanttinen hahmo, jonka tarinan kirjoittamisessa mielikuvitukselle tuntuisi olevan tilaa. Kaikki lähteet korostavat Magnus Vaasan poikkeuksellista musikaalisuutta. Pohtiessani uutta tarinaa musikaaliksi Magnus Vaasa valikoitui nopeasti yhdeksi musiikilla kerrotun tarinan keskeisistä henkilöistä. Hänen arvoituksellisesta elämästään syntyi dramaturginen tehtävä: täytyi keksiä uusi selitys sille, miksi hän haikaili merenneidon perään ja kuinka prinssin niin kutsutun hulluuden voisi selittää uudella tavalla. Viimeisen sanan asiasta tulee sanomaan opiskelijoiden itsensä päättämä loppukohtaus. Vaikka meidänkin tarinamme on satua, se tulee joka tapauksessa tekemään kunniaa unohdetun prinssin kohtalolle.

Idean synty

Eli kertomus siitä, kuinka Hullu prinssi tuli Kangasalle

12.10.2018
Hanna Suutela

Loppuvuodesta 2016 istuin kahvilassa, jonka ikkunasta näkyi Turun linnan muuri. Keskustelin turkulaisen historianopettajan kanssa lukiomusikaaleista. Hän tuli toivoneeksi ääneen, että kouluille voitaisiin joskus tehdä uusiakin teoksia, esimerkiksi Suomen historiasta innoitusta hakien. Mieleeni juolahti ajatus musikaalista, joka sijoittuisi Suomen herttua Juhanan hoviin, 1560-luvulle. Hihkaisin saman tien ääneen, että musikaalin nimeksi voisi tulla vaikka Haarukka. Se, mitä Turun hovista on sukupolvesta toiseen muistettu kertoa, on nimittäin, että Juhana herttuan puolison, Katariina Jagellonican mukana suomalaisiin ruokapöytiin tuli Euroopasta uusi ruokailuväline.

Idea uuteen musikaaliin ei syttynyt aivan tyhjästä. Olin työssäni juuri joutunut pitämään esitelmän suomalaisesta renessanssista, vaikka Turun renessanssi kesti suurin piirtein puolitoista vuotta, 1562-63, eikä siitä sen vuoksi kovin pitkää luentoa saa. Siksi olin lukenut paljon vanhoja näytelmiä, runoja ja satuja siitä, mitä Juhana herttuan hovista oli eri aikoina kuviteltu. Jalmari Finnen pateettiset ja puisevat näytelmät Vaasa-prinssien lähipiiristä kuuluivat lukemistooni, mutta enemmän olin viehättynyt Finnen lapsille kirjoittamasta kertomuksesta Ihmeellinen seikkailu historian mailla, joka kuljettaa Mattia ja Maijaa Suomen historian läpi aikakaudesta toiseen. Finne oli todennäköisesti innostunut Mark Twainin klassikosta Jenkki kuningas Arthurin hovissa, mutta aikamatkan ajatus on nykykulttuurissa tuttuakin tutumpi esimerkiksi sellaisista tarinoista kuin Doctor Who tai Paluu tulevaisuuteen.

Luonnostelin musikaalin mahdollisuuksia jo paluumatkalla junassa. Koululle kirjoitettavassa teoksessa on tärkeää, että rooleja riittää kaikille, joten hoviin sijoittuva näytelmä oli suurelle joukolle sopiva idea. Hovi on hyvä perustelu myös tanssikohtauksille ja kuorolle, luvassa oli helposti myös näyttävä hääkohtaus. Katariina Jagellonican tarina muistutti etäisesti musikaaleissa tavallista ”the new girl in town”- kertomusta. Draamaa löytyisi myös Vaasojen historiasta yllin kyllin. Minua kiinnosti keksiä tarina, jossa ei olisi yhtä ainoaa keskusparia, vaan useampia tärkeitä kuljetuksia ja rooleja. Aivan ensimmäisiin ideoihin sisältyi siksi ajatus siitä, että musikaalista tulisi komedia, että teksti yhdistelisi vanhahtavaa ja nykykieltä, että kaikki roolit olisivat vapaasti kaikille haettavissa ja että tekijäryhmä saisi itse ratkaista teoksen viimeisen kohtauksen valinnat eli näkemyksensä siitä, mitä he tarinalla halusivat kertoa. Tärkeänä teemana näkyy ensimmäisissä muistiinpanoissani kysymys historiankirjoituksen ja tarinan suhteesta, kysymys siitä, kuka historiaa kirjoittaa ja miten.

Otin yhteyttä Kangasalan lukion musiikinopettajaan Maija Koskenalustaan, jonka sävellyksiä olin kuullut tanssiteoksissa, sillä ideani vaati mielestäni monipuolista uutta musiikkia. Ryhdyimme kirjoittamaan tarvittavia lauluja hänen opintovapaansa aikana maanantai-iltaisin, puolitoista tuntia viikossa yhdessä työskennellen. Musiikki ja henkilöhahmot kehkeytyivät rinnakkain, osin juoneen pohjautuen, osin musiikkiin liittyneiden ideoiden mukaan. Maijan työskentelytapaan kuuluu laulujen koenauhoittaminen. Vapaaehtoisten koelaulajien myönteinen palaute sai meidät pohtimaan, että teos saattaisi löytää esittäjänsä. Se kannattaisi tehdä loppuun.

Kangasalan lukio tarttui ennakkoluulottomasti ajatukseen kantaesityksen tekemisestä, mutta vielä siinäkin vaiheessa epäröimme hieman, kiinnostuisivatko lukiolaiset historiallisesta fantasiasta. Iloksemme on lyhyessä ajassa käynyt niin, että ennätyksellisen suureksi paisunut tekijäjoukko on ohjaaja Disa Kamulan johdolla innostunut nimenomaan uuden tarinan kertomisesta. Esiintyjien, bändin ja tanssijoiden lisäksi kantaesitystä puuhaavat käsityökurssi, lavasteryhmä ja tiedotustiimi vapaaehtoisine talkoolaisineen. Opiskelijoiden toiveesta nimenomaan paikallisten historian hahmojen kuten Kangasalle sittemmin asettuneen Kaarina Hannuntyttären tarinaa on kasvatettu. Kangasala on ottanut Hullun prinssin omakseen.